Ukrainan Kamiinakeräyksen varat toimitettiin Ukrainaan suomalaisen Ukrainanhata.fi -järjestön kautta. Hankkeen vetäjä Hannu Haukka on itse jälleen ollut Ukrainassa ja tässä muutama kuva siitä, miten lahjoittamanne varat ovat tuoneet lämpöä tarpeeseen. Edellinen keräyksemme tuotti 160 kamiinaa, joten olimme toki pieni, mutta merkittävä, osa kokonaiskuvassa. Kuten ao. kuvistakin näkyy, yksi kamiina lämmittää koko perheen. Kuvien perheellä on seinät ja katto suojanaan – näin onnekkaita eivät ole kaikki Ukrainassa.
Keskiviikkona 22.2.2023 kykenimme jälleen lähettämään 6.000 €:n avustussumman, jolla saadaan jälleen 60 kamiinaa tuottamaan lämpöä. Tästä summasta suurin osa on tullut yksityishenkilöiltä, mutta Suomelan ja Suomelan Teatterin tuki Tuntemattoman jälkeen oli lopulta 2.600 €.
Leijonatassullinen kiitoksia kaikille apuaan antaneille!
Leijonien ja toivottavasti koko yhteisömme tuki Ukrainan kansalle jatkuu!
Tule mukaan hyväntekeväisyyskonserttiin 5.3. klo 15 Las Palmerasiin!
Näistä kuvista on poistettu mahdollinen paikannusta tai tunnistusta auttava metadata. Kuvissa on projektin vetäjä Hannu Haukka kamiinoiden tuotantolaitoksessa sekä kuvia oloista, joihin niitä niin kipeästi kaivataan sekä kuva jakelusta. Lisää materiaalia löytyy ym. sivustolta. Tässä vielä lyhyt video ed. kohteesta.’
Vaikkakin varsinainen kampanja taukosi itsenäisyyspäivään, Ukrainarahastoon on tullut runsaasti lisää varoja, jotka pian voimme jälleen toimittaa perille Ukrainaan.
Leijonat jatkavat Ukrainan tukemista Hyväntekeväisyyskonsertilla Tähtisumua 5.3. ja myöhemmillä kevään tapahtumilla. Osallistu tilaisuuksiin ja nauti hyväntekeväisyydestä hyvin mielin!
Aikaisemmin samasta aiheesta.
Kasoittain kamiinoita