Tervetuloa Leijonaporukkaan ja retkelle Monturqueen!
Bussi lähtee Fuengirolan Feria-alueen junakadun puoleiselta portilta 08.30.
Siellä on hyvä olla ajoissa, esim. 08.15. Bussi tuskin tulee kovin etuajassa.
Toisaalta emme voi kauaa odotella myöhästyneitä.
Jos tiedät tai epäilet myöhästyväsi, ilmoita asiasta puhelimitse, yhteystiedot jäjempänä.

Ennen bussiin nousua tarkistamme tulijoiden maksustatuksen ja
jokainen saa Hannu Hallamaan suunnitteleman matkalipun muistoksi.
Jos maksu on suoritettu ajoissa, se on matkanjohtajan tiedossa matkan alkaessa. Tositteita ei siis tarvita.
Maksut kuitataan saaduiksi sitä mukaan, kuin rahastonhoitajamme niistä ilmoittaa.

Lipun numero ei ole paikkanumero.
Kaikki paikat täyttyvät, joten oman paikan viereen ei voi varata tyhjää istuinta edes tuplamaksulla.
Sijoittuminen bussiin on vapaata, mutta:
On kohteliasta, että lähekkäin istumaan haluavat myös nousevat bussiin samanaikaisesti tai ainakin peräkkäin. Oman paikan vieressä olevan istuimen saa varata mukaan nousevalle kaverille, mutta ei kokonaisia alueita.
Yleensä suurin osa osallistujista on matkalla pareittain, joten yritetään jättää heille mahdollisuus siihen tälläkin matkalla. Jos siis tulet mukaan yksinäisenä, pyri istumaan toisen yksinäisen viereen. Näin matka varmasti taittuu mukavimmin. Toki joka toisen yksinäisen pitää valita paikka, jonka vieressä ei vielä ole ketään. Emme siis pyri sellaiseen kohteliaisuuteen, että parilliset matkustajat nousisivat bussiin ensin ja sinkut vasta sitten. Kerran valittuja paikkoja voi vaihtaa ainoastaan sopimalla siitä ko. vaihtoistuimen haltijan kanssa.
Jos osallistujissa on henkilöitä, jotka terveyssyistä tarvitsevat paikan eturivissä/eturiveissä, pyydämme ilmoittamaan etukäteen. Tällainen syy voisi olla esim. taipumus matkapahoinvointiin, jos ei näe tietä tai voimakas allergisuus erilaisille hajusteille.
Näin ollen bussin etuosassa voi olla nimellä varattuja paikkoja, jotka on sovittyu em. henkilöille. Samalla on toivottavaa, että vältämme voimakkaiden ja vähemmänkin voimakkaiden hajusteiden käyttöä. Myös matkanjohtajiemme (ja auton kuljettajan) pitää istua etuosassa hoitaakseen virkansa.

Vaikkakin Costalla olisi helle, siirrymme hieman korkeammalle sisämaahan.
https://www.google.fi/maps/place/14930+Monturque,+C%C3%B3rdoba/@37.1209589,-4.7832113,10z/data=!4m6!3m5!1s0xd6d6de73dcf7a8d:0x897b08cad3ec3f32!8m2!3d37.4715287!4d-4.5817889!16s%2Fm%2F02z7fkq?entry=ttu
Kannattaa tarkistaa sääennuste ja varata kelin mukainen vaatetus ja varautua sään vaihteluihin.
https://www.aemet.es/es/eltiempo/prediccion/municipios/monturque-id14044
Emme joudu kävelemään pitkiä matkoja, mutta liukaspohjaiset tanssikengät eivät ole viisain valinta tällekään matkalle. Hyväpohjaiset lenkkarit tai vaellussandaalit ovat. Mieti sateen mahdollisuus sääennusteen tai oman arvauksesi perusteella. On parempi hiukan ylivarustautua ja jättää vaatetusta bussiin kuin värjötellä märkänä ja/tai kylmissään osan matkaa.
Bussi on kaiken aikaa käytössämme ja tyhjillään ollessaan lukittuna.
Vastuu bussiin jätetyistä tavaroista on kuitenkin niiden omistajalla.
Yhteystiedot
Matkoilla sattuu ja tapahtuu.
Ilmoita siksi sellainen puhelinnumero, josta sinut ja mahdollinen seurueesi on tavoitettavissa juuri ennen matkaa ja matkan aikana. Yhdessä pysyvältä porukalta riittää yksi varmasti toimiva numero, mutta useampiakin saa ilmoittaa. Jos porukka ilmoittaa yhden kontaktihenkilön ja numeron, kontaktihenkilön pitää kyetä tavoittamaan oma joukkonsa aina, mikäli niin tarvitaan.

Peruutus
Ilmoittautuminen on sitova. Jos joudut perumaan tulosi, ilmoita siitä välittömästi. Jos saamme jonkun tilallesi jonotuslistalta, palautamme maksusi. Jos joudut perumaan osallistumisesi juuri ennen lähtöä, ilmoita siitä puhelimitse matkanjohtajalle, jotta emme odota sinua turhaan lähtöpaikalla.
Syksyn flunssakausikin on alullaan!
Maskin käyttö ei ole häpeä, jos sinulla on oireita tai haluat pöpöiltä suojautua.
Sairaana ei tietenkään pidä matkaan lähteä.
Myöhästyminen lähdössä tai matkan varrella
Jos olet myöhästymässä lähdöstä, ilmoita heti asiasta. Mahdollisesti voimme muutaman minuutin odottaa, jos tiedämme sinun kiitävän kohti lähtöpaikkaa.
Jos matkalla sattuu jotain, mikä viivyttää sinua tai estää bussiin palaamisen, ilmoita heti puhelimitse.
Tietenkin pyrimme auttamaan tilanteen selvittämisessä emmekä hylkää ketään tien varteen. Juuri tällaisissa tilanteissa on tärkeää, että tavoitamme sinut joko suoraan tai porukkasi johtajan kautta.
Lisäksi vielä
Kyseessä on ystäväporukan yhteismatka.
Aurinkorannikon Leijonat ei toimi matkan järjestäjänä.
Jokainen matkalle lähtijä vastaa omista sairaus- ja tapaturmavakuutuksistaan.
Tietenkin bussiyhtiöllä on vakuutuksensa liikennevahinkojen varalle.
Osa matkasta voi olla ongelmallinen liikuntarajoitteisille.
Esim. vesisäiliöihin tutustuminen tapahtuu laskeutumalla portaita pitkin maan alle.
Hissiä ei kuulemma ole.
Ajoaika molempiin suuntiin on n. 2 tuntia.
Siihen sisältyy yksi nestepaineen tasaustauko suunnilleen matkan puolivälissä.
Bussissa ei ole WC:tä eikä veden tai virvokkeiden myyntiä.
On viisasta varautua omalla vesipullolla.
Kello 08.00 Feria-alueella on mahdollisesti avoinna Cafeteria Churrería El Real.
He ilmoittavat olevansa avoinna 0730 alkaen.
Siellä mahdollisesti voi käydä virvokkeella ja tyhjentymässä ennen matkaa
Jos kaipaatte lisätietoja, ottakaa vapaasti yhteyttä.
Mieluiten sähköpostitse, mutta toki saa soittaakin.