Päivitetty 8.12.2022
Ukrainan hyväksi järjestetyt hyväntekeväisyystanssit saivat niin hyvän vastaanoton, että tuen keräämistä on päätetty jatkaa. Vaikkakin kaikki tilaisuuksiin osallistuvat Leijonat aina maksavat myös omat lippunsa ja kuluttavat muutenkin rahaa tilaisuuksissa, myös oma jäsenistömme on innolla mukana tässä kamina satasella kampanjassa.
Kiitämme kaikkia tansseissa olleita ja siellä tukensa antaneita. Tanssien jälkeen Aurinkorannikon Seurakunta yhtyi kampanjaamme ja lahjoitti sunnuntaina 27.11.2022 kerätyn kolehdin tuoton 1.030 € tämän kampanjan hyväksi.
Myös itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa kerätty kolehti lähtee kauttamma Ukrainaan. Seurakuntalaisten lämpimät ajatukset tuottavat nyt konkreettista lämpöä ulkona paleleville sodan uhreille.
Muistamme myös, että jo maaliskuussa järjestetyn ’Oopperan tähdet auringossa’-konsertin tuotto ohjattiin Ukrainaan. Silloinkin Seurakunta oli mukana peräti kahden kolehdin tuotolla.
Jo lokakuussa monet Leijonia 30-vuotispäivänämme onnitelleet järjestöt toivat lahjanaan tukensa Ukrainalle.
Tukien kerääminen on yksi asia. Toinen on varmistaa, että kerätyt varat menevät kokonaan perille ja käyttökelpoisessa muodossa. Olemme kaikki nähneet uutiskuvissa miten on käynyt hyväsydämisten vaate- ja esinelahjoitusten, kun niitä ei ole osattu käsitellä ja lajitella oikein lähtöpisteissään eikä vastaanottajilla ole resursseja materiaalin lajitteluun ja/tai varastointiin.
Tämän kampanjan tulos lähetetään Ukrainaan puhtaana rahana suomalaiskanavaa käyttäen. Rahoilla ostetaan pieniä kamiinoita, joita rakennetaan paikan päällä Ukrainassa. Sellainen maksaa tuon 100 € ja sillä voi keittää ruokaa ja/tai lämmittää. Yksinkertainen, vankka – ei kovin kaunis – mutta erittäin hyödyllinen rikkipommitetuissa taloissa tai taivasalla asuville maan sisäisille pakolaisille. Vaikka kaikesta onkin pulaa, kamiinoiden materiaalia – rautaromua – Putin on toimittanut yllin kyllin Ukrainan teiden varsille. On myös mahdollista, että osa tuesta korvamerkitään generaattoreihin. Sähköstäkin on kova pula.
Katso mitä Fuengirola.fi (s.17) ja SE-lehti (S. 18) kirjoittavat kampanjasta.
Jos haluat osallistua, lähetä haluamasi summa ao. pankkitilillemme.
Viestiosaan voit merkitä Ukraina tai kamina.
Tarkoituksemme on julkaista tällä sivulla kampanjan tulokset.
Yksityishenkilöiden antamat lahjoitukset käsitellään nimettöminä, jollei lahjoittaja itse halua nimeään julkaistavaksi. Jos siis haluat julkistaa lahjoituksesi, kerro se maksun viestissä tai lähetä meille sähköpostia
info@aurinkorannikonleijonat.com.
Vaikkakin kampanjan nimi on kamina satasella, myös pienemmät ja suuremmat lahjoitukset ovat tervetulleita.
Kyllä kaminan luukkukin vie asiaa oikeaan suuntaan. Jonkun toisen lahjoituksista kerätään sitten muut osat.
Kamina-kampanja päättyi ma 5.12.2022.
6.12. mennessä olimme saaneet kasaan yksityislahjoituksina ja Seurakunnan kolehtitukena, Huutokauppakeisarin tukena ja yhteistyökumppaneilta yli 15.000 €. Pyöristimme summaa tuhannella €:lla ja nyt 16.000 € on matkalla kohti Ukrainaa. Katso presidenttimme kiitosviesti!
Koko tämänkertainen tuotto päätettiin korvamerkitä kamiinoihin. Jätämme agrekaatit leveämmille hartioille. Niitä sisältyy hallitusten tukipaketteihin.
Ukrainan tuki ei pääty tähän – jatkamme Ukrainan tukemista eri muodoin. Kaikki ym. tilille tulevat Ukrainaan osoitetut varat myös päätyvät ukrainalaisten hyväksi – kokonaan. Varojen käyttötapa voi edelleen olla kamiinat tai jotain muuta. Tärkeintä on, että koko tuotto menee tarkoitukseensa ja suuntautuu mahdollisimman vaikuttavalla tavalla.