Ohjeita Pesisvieraille

Viikonlopun ’kiintopisteitä’.

Fuengirolassa kaikki paikat ovat helpon kävelymatkan päässä. Autoilukin on helppoa – pysäköinti usein ei.
Elolan kentälle pääsee paikallislinjoilla 2 ja 3. Molemmat kulkevat samaa reittiä kerran tunnissa eli bussi puolen tunnin välein. Linjojen kääntöpaikka Boqetillossa on vain 300 m:n päässä kentältä.

Oheiseen karttaan on merkitty bussien päätepysäkki sekä sisäänkäynnit Elolaan.

Bussien 2 ja 3 päätepysäkki on aivan kentöän tuntumassa. Aikuisten kertalippu maksaa 1,15 € Busseissa maskipakko!
Sisään voi tulla joko ravintola-alueelle tai pääkatsomon portista. Katsoja voi siirtyä alueelta toiselle mutta pelin aikana ainoastaan kadun Calle Mallorca kautta. Pääsylippu on esitettävä aina portilla.

Otathan huomioon, että Espanjassa urheilukentille tai katsomoihin ei saa viedä alkoholijuomia. Tässä tilanteessa jopa olut ja viini lasketaan alkoholiksi. Pesistapahtuman järjestäminen nyt ja toivottavasti jatkossakin on osaltaan perustunut siihen, että suomalaisyleisö on käyttäytynyt fiksusti eikä järjestysongelmia ole ollut. Kentän toisella laidalla on anniskelualue, josta voi ostaa virvokkeita, kunhan ne nautitaan ko. alueella. Se ei ole osa urheilukenttää, mutta peli näkyy sieltäkin hienosti. Järjestysmiehet eivät ryhdy tarkistamaan kenenkään reppuja tai käsilaukkuja ellei siihen ole aivan ilmeistä aihetta. Jos järjestyshenkilöt joutuvat puuttumaanalkoholijuomien tuontiin kentälle, niiden omistaja voi palata nauttimaan tai säilömään ne kentän ulkopuolelle. Henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta säilyttää luvattomia juomia omistajan puolesta.

Huomaathan myös, että alkoholi ja helle ovat huono ja erittäin epäterveellinen yhdistelmä. Helteellä pitäisi juoda paljon vettä tai mehuja. Joskus on käynyt niinkin, että katsomoon viety mehupullollinen on yllättäen ryhtynyt käymään auringon lämmössä ja muuttunut peikkojuomaksi. ja aiheuttanut omistajalleen käytöksen epävakautta ja järkkäreille puuhaa.

Katsojat voivat liikkua pääkatsomon ja anniskelualueen välillä vapaasti, kunhan säilyttävät pääsylippunsa näkyvissä. Kulku alueelta toiselle tapahtuu kadun kautta. Kentän takapuolelta oikaisu on sallittu ainoastaan väliajalla. Tämä sekä katsojien turvallisuuden että pelaajien keskittymisen kannalta. Kulku ei siis ole sallittua vuoroparin vaihtuessa tai lyöntivuoron vaihtuessa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Leijonakalenteri 2023

Leijonakalenteri 2023

Leijonakalenteri 2023 vie meidät espanjalaisen maalaustaiteen aarteiden jäljille. Neljätoista kuukautta marraskuusta 2022 joulukuuhun 2023 ja kunkin kuukauden kohdalla tutustut yhteen espanjalaiseen...

lue lisää
Presidentin kesätervehdys

Presidentin kesätervehdys

Hyvät Leijonien Ystävät!Klubimme on täyttänyt 30 vuotta. Naisjäsenten myötä se onsamalla ollut uuden aikakauden ensimmäinen vuosi. Aikanäyttänee minkälaiseksi klubitoimintamme tulee...

lue lisää